Tervehdys, yritän tässä tekstissäni avata hieman ajatuksiani rahasta.

 

Tapahtui noin 20 vuotta sitten seuraavanlainen kohtaaminen.

Olin menossa kauppaan Herttoniemen metroaseman lähellä, juuri noussut autosta ja kävelemässä kauppaan. Minut pysäytti laitapuolenkulkija siis deeku. Hän pyysi minulta rahaa, ei mitenkään kohteliaasti vaan kunhan töksäytti asiansa. Olin kiireinen, persaukinen ja jostakin kai hieman kettuuntunut. Ilmeisesti näistä syistä johtuen vastasin silloin omasta mielestäni nokkelasti, että ei minulla ole rahaa, että hänellä on luultavasti enemmän jos lasketaan velat ja säästöt. En ole ylpeä käyttäymisestäni, mutta se ei ole syy kertoa tästä vaan tutkiskella mitä raha oikeastaan on jos laskukone ei voi kertoa sinulle todellista varallisuuttasi?

 

Tässä esimerkissä pitää selventää muutama seikka minusta silloin, olin reilu parikymppinen, minulla oli velkaa n.15000mk, autoni arvo n.5000mk, asuin vuokralla ja kävin töissä pienellä palkalla, ei perhettä, ei säästöjä tai sijoituksia, ei mitään koulutusta peruskoulun jälkeen, ei terveydellisiä tai päihdeongelmia, ei rikkaita vanhempia tai vaikutusvaltaisia ystäviä.Jos tämä tapaamani herra olisi lopettanut juomisen, siistiytynyt ja mennyt töihin, olisi hän varmasti ollut minua muutaman tonnin edellä (minulla on vahva luulo, että hänellä ei ollut isoja velkoja). Kuitenkin sinä ja minä olemme varmastikin sitä mieltä, että minä olin se rikkaampi tässä tapauksessa. Mistä se johtuu? Mitä minulla oli mitä hänellä ei ollut?

 

Optio, sana joka ehkä parhaiten kertoo mitä minulla oli silloin, tällä sanalla on kaiku rahamaailmasta, mutta toimii jotenkin paremmin kuin synonyyminsä -edellytys.Ehkäpä naamastani näkyi, että olin tarpeeksi tyhmä uhratakseni seuraavat vuoskymmenet elämästäni pölyisissä varastossa, rakennustyömailla ja muissa matalapalkka töissä? (tämä on hieman provosoivasti sanottu, mutta olisin tänä päivänä tehnyt eri ratkaisuja). Ehkä näytin niin terveeltä ja elinvoimaiselta, että minun uskottiin pysyvän raittiina ja terveenä? Entä se, että ajoin autolla paikalle, onko auton omistaja pakosti rikkaampi kuin autoton? Oliko tämän miehen alkoholismi tai vaatetus syynä arvioon vai se, että hän pyysi rahaa? Teidän on nyt helppo sanoa, että olethan sinä nyt kuitenkin selviytynyt ja tienannut, koska tapauksesta on niin kauan. En kuitenkaan löydä mitään yhtä tekijää joka selittäisi asian.

 

Julkisuudessa on henkilöitä joista on helppo uskoa, että vaikka he menettäisivät kaikki rahansa niin ei menisi kauan kun he olisivat taas jaloillaan. He tarvitsisivat vain muutaman puhelinsoiton päästä mukaan johonkin loputtomista bisneksistään, mutta on heissä monissa jotain muutakin, se loputon usko omiin kykyihin ja osaamiseen mitä aika harvalta löytyy.

 

Jos listaan ihmisen varallisuutta merkitseviä seikkoja niin niitä on mielestäni:

-usko itseensä ja osaamiseensa vaikka kukaan muu ei sitä uskoisikaan

-terveys, ilman sitä asiat vaikeutuvat

-kiinnostuminen asioista, itsensä kehittäminen

-erittäin laaja ystäväpiiri, ihan kaikenlaisia ihmisiä

-sivistyneisyys, en tarkoita niinkään koulutusta vaan laajaa tuntemusta maailmasta ja historiasta

-monipuolinen koulutus

-ulkonäkö, fyysinen sekä vaatetus

-säästäväisyys, edes jonkin verran

-ahkeruus, ei vain töissä vaan omassa elämässä yhtälailla

-raha

 

Jos näistä ominaisuuksista omaa kaikki muut paitsi rahan, niin on erittäin todennäköistä, että sitäkin alkaa melkein väkisin kertymään. On monia ihmisiä joilla monet näistä kohdista eivät vain voi täyttyä, terveys ei aina ole valintakysymys ja peili näyttää mitä näyttää, kaikille ei todellakaan ole annettu samoja kortteja lähdössä, mutta vahvuuksia voi löytyä joskus yllättävistä paikoistakin. Laitoin listalla rahan viimeiseksi, koska raha ei merkitse loputonta varallisuutta vaan sen määrästä riippuen aikaa kunnes on taas köyhä, siis jos henkilö on sellainen jolla raha ei yleensäkään säily. Kannettu vesi ei pysy kaivossa. On loputtomasti esimerkkejä kuinka rikkauksia on tehty muutamilla euroilla ja loputtomasti esimerkkejä miten iso kasa viisaita viisaita sijoittajia tekee ratkaisuja joilla miljoonat valuvat hukkaan kuin hiekka sormien välistä. Esimerkiksi voisin laittaa kaksi henkilöä, rikas ja köyhä jotka kävelevät ostoskeskuksessa matkalla kotiin. Molemmilla on 1 euro taskussa. Köyhä menee ostamaan euron hampurilaisen, ei välttämättä siksi, että hänellä on nälkä vaan siksi, että hänkin haluaa ostaa edes jotakin ja hampurilainen on ihan hyvää. Rikas ei mene ostamaan eurollaan mitään, ei ole mitään tarvetta, hän voi syödä kotona, eikä hän tunne tarvetta tuhlata koska hänellä on siihen kuitenkin mahdollisuus milloin haluaa, raha ei niin sanotusti polttele taskussa. Maailmantalous pyörii lähinnä köyhien rahoilla, siis niiden joiden mielestä heillä ei oikeastaan ole rahaa. Suurimpia yrityksiä eivät suinkaan ole luxus-tuotteita tekevät firmat vaan juuri näitä euron hampurilaisia, tupakkaa, alkoholia, virvoitusjuomia, karkkeja, puhelinverkkoja ym. halpoja tuotteita tekevät yritykset. Köyhät ompelevat ulkomailla vaatteita köyhille länsimaalaisille. Saadaan se viimeinenkin euro köyhältä sieltä taskusta, juuri häneltä kenen pitäisi laittaa se säästöön.Olen kuullut monen suusta lauseen- voi kun olisi ostanut Nokiaa silloin ennen kuin kurssi lähti nousuun. Tämä lause on täysin absurdi, kukaan tämän hokeman sanojista ei tietääkseni ole ikinä ostanut yhtäkään osaketta, eikä olisi ostanut nokiaa vaikka aikanaan vaikka kuka olisi kehoittanut. Rahaan jos mihin liittyy aivan älyttömästi epärealistisia luuloja ja uskomuksia.

 

Kirjoitukseni syy on ärsyyntymiseni siihen miten rahaa monesti pidetään ainoana mittarina ja haaveena. Ihmiset myös tuntuvat unohtavan, voisiko sanoa sosiaalisen varakkuutensa ja mahdollisuutensa. En pidä rahallista varallisuutta turhana, mutta se ei saisi alkaa määritellä ihmistä itseään eikä olla itseisarvo. Kun rikas aitaa palatsinsa niin aitaako hän muut ulos vai itsensä vankilaan?

 

Kun oikein ajattelet menneisyyttäsi niin tuskin yhteenkään huippuhetkeesi on raha ollut missään merkittävässä asemassa, ellet sitten maksanut jollekin että hän opettaa sinut ajamaan pyörällä, maksanut ensimmäisestä suudelmasta, maksanut ystäviä ympärillesi, maksanut lämmintä kesäyötä kun kävelet rakkaasi kanssa puistossa, maksanut lapsiltasi saaduista onnittelukorteista.

Varallisuus on paljon muutakin kuin pankkitilin saldo, se on sitä montako kaveria saat muuttoosi mukaan, kuinka moni tarjoutuu lapsenvahdiksi, tiedätkö, että joku tarvittaessa lainaa sinulle rahaa, moniko vinkkaa sinulle kannattavista jutuista, tuleeko joku käymään silloin kun et pysty mihinkään, moniko tulee lopuksi kantamaan arkkuasi?

 

Pahoittelen käytöstäni laitapuolen kulkijaa kohtaan, olin itsekäs ja töykeä. Seuraavalle annan kolikon.

 

Anteater